Teema: Lasten tapaturmat

Kuvaus

Osoitin: Luokka-asteelle riittävä uimataito (%)

Määritelmä Niiden lasten osuus (%), jotka arvioivat jaksavansa uida metrimäärän, joka on kyseisen luokka-asteen oppilaalle katsottu riittäväksi.
Merkitys ja tulkinta Uimataito on Suomessa kansalaistaito, jonka lapset oppivat pitkän ajan kuluessa valmiuksien lisääntyessä ja joka mahdollistaa aktiivisen vesiliikunnan harrastamisen. Uimataito määritellään Suomessa aikuisilla pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan, jolloin uimataitoinen osaa syvään veteen jouduttuaan uida 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Uimaopetus on tehokas tapa parantaa uimasuoritusta, mutta samalla on hyvä muistaa, että yksinään uimataito ei estä hukkumisia. Etenkin pienten lasten kohdalla tulisi aina muistaa aktiivisen valvonnan tarve oltaessa veden äärellä.
Laskeminen 1. ja 5. luokalla olevien lasten huoltajilta kysyttiin osaako hänen lapsensa uida, ja jos osaa niin kuinka monta metriä hän jaksaa uida.
 
Prosenttiosuus on laskettu niistä vastanneista jotka ovat ilmoittaneet lapsensa jaksaman uintimatkan metreissä riippumatta siitä arvioivatko he lapsensa osaavan uida. Laskennassa mukana ovat "Osaako lapsesi uida?" -kysymykseen sekä "kyllä" että "ei" vastanneet. Kullekin luokka-asteelle määritellyt riittäviksi katsotut uintimatkat metreissä ovat seuraavat:
  • 1. luokka: 10 metriä
  • 5. luokka: 100 metriä.
Osuuksille on laskettu binomijakaumaan perustuvat eksaktit 95 %:n luottamusvälit.
Taustamuuttujat, joiden mukaisissa ryhmissä tulokset esitetään
  • Sukupuoli
  • Ikä (1.lk:n ja 5.lk:n oppilaat).
  • Äidin koulutustaso (itse ilmoitettu koulutus, luokat: alempi: enintään ammatillinen koulutus, ylempi: vähintään opistotason koulutus)
  • Alue: 10 terveyskeskuksen pilotti-aineisto (Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Vihti, Salon seudun terveyskeskus, Sodankylä, Mikkeli, Sastamalan terveyskeskuskuntayhtymä ja Keski-Karjalan terveyskeskuskuntayhtymä) ja erillisotokset: Kainuun maakunta ja Turun kaupunki
Viitteet
  • LATE -perusraportti:
    Mäki P, Hakulinen-Viitanen T, Kaikkonen R, Koponen P, Ovaskainen M-L, Sippola R, Virtanen S, Laatikainen T ja LATE -työryhmä. Lasten terveys. LATE -tutkimuksen perustulokset lasten kasvusta, kehityksestä, terveydestä, terveystottumuksista ja kasvuympäristöstä. Raportti 2/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
  • LATE -terveyseroraportti:
    Kaikkonen R, Mäki P, Hakulinen-Viitanen T, Markkula J, Wikström K, Ovaskainen M-L, Virtanen S, Laatikainen T (toim.). Lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointierot. Raportti 16/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Tietoaineisto
  • "Lasten ja nuorten terveysseurannan -tutkimusaineisto LATE"
    LATE-tutkimusaineisto kattaa eri puolilta Suomea kerätyn pilottitutkimuksen (10 terveyskeskusta) ja erillisotokset Kainuun maakunnasta ja Turusta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosien 2007-2009 aikana.
  • Raportti LATE -hankkeen toteuttamisesta:
    Mäki P, Laatikainen T, Koponen P, Hakulinen-Viitanen T, LATE-työryhmä. 2008. Lasten ja nuorten terveysseurannan kehittäminen. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja. B 28/2008.
Tiedon saatavuus, luotettavuus, ajallinen kattavuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttama lasten terveysseurantatutkimus lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon määräaikaisissa terveystarkastuksissa.
 
Kohderyhminä olivat kaikki tutkimuksen aikana terveystarkastukseen tulevat ½, 1-, 3- ja 5-vuotiaat sekä 1.lk:n, 5.lk:n ja 8. (tai 9.lk:n) oppilaat. Tiedonkeruu toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena.
 
Pilottitutkimus (N=1541) toteutettiin 10 terveyskeskuksessa eri puolella Suomea. Tutkimus sisälsi terveydenhoitajan suorittaman lapsen terveystarkastuksen, kyselylomakkeet lasten huoltajille sekä kyselylomakkeen 8. - 9. luokkalaisille.
 
Erillisotokset Kainuun maakunnasta (N=2473) ja Turusta (N=2496) sisältävät muuten vastaavat tiedot kuin pilottitutkimuksessa, mutta terveydenhoitajan suorittamassa terveystarkastuksessa kerättiin vain valikoidut keskeisimmät lapsen terveyttä ja hyvinvointia koskevat tiedot.
 
Osallistumisprosentti vaihteli ikäryhmittäin koko väestöä edustavan pilottitutkimuksen osalta 91-92 % lastenneuvolassa ja 56-84 % kouluterveydenhuollossa. Kainuun maakunnan ja Turun erillisotosten osallistumisaktiivisuus oli Kainuun lastenneuvoloissa 82-91 % ja Turun lastenneuvoloissa 73-81 % sekä Kainuun kouluterveydenhuollossa 65-84 % ja Turun kouluterveydenhuollossa 78-88 %.
Päivitetty 2011-08-24
Yhteystiedot LATE-työryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoaineiston yhteystiedot Ylilääkäri Tiina Laatikainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Asiantuntija Päivi Mäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Projektipäällikkö Risto Kaikkonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Lisätiedot www.thl.fi/lastenterveysseuranta