Teema: Lapsen ja perheen elinympäristö

Kuvaus

Osoitin: Kiusattu viime kuukausina (%)

Määritelmä Niiden lasten osuus (%), joita oli kiusattu viime kuukausien aikana.
Merkitys ja tulkinta Kiusaamista on esimerkiksi töniminen, lyöminen, haukkuminen, yksin jättäminen, eristäminen luokan tai ryhmän sosiaalisesta kanssakäymisestä tai jokin muu toiminta, jolla pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Kiusaaminen vaikuttaa kouluviihtyvyyteen, voi heikentää koulusuorituksia ja aiheuttaa poissaoloja. Sekä kiusatuilla että kiusaajilla voi olla psyykkisiä ongelmia. Tutkimusten mukaan eniten psyykkisiä oireita on lapsilla, jotka ovat sekä kiusattuja että kiusaajia. Lapsuudessa koettu jatkuva kiusaaminen on yhteydessä myöhemmin todettavaan masennukseen ja itsetuhoisuuteen. On tärkeää, että kiusaamiseen puututaan mahdollisimman varhain.
Laskeminen Perustuu kysymyksiin:
1. luokan huoltajan kyselylomake: "Onko lastanne kiusattu muutamien viime kuukausien aikana?".
5. luokan huoltajan kyselylomake: "Onko lastanne kiusattu koulussa muutamien viime kuukausien aikana?".
Vastausvaihtoehdot olivat 1) ei, 2) kyllä, kerran kuukaudessa tai harvemmin, 3) kyllä, 2 tai 3 kertaa kuukaudessa, 4) kyllä, noin kerran viikossa ja 5) kyllä, useita kertoja viikossa. Tarkastelussa on vaihtoehdon 2) kyllä, kerran kuukaudessa tai harvemmin, 3) kyllä, 2 tai 3 kertaa kuukaudessa, 4) kyllä, noin kerran viikossa tai 5) kyllä, useita kertoja viikossa vastanneiden osuus.
Osuuksille on laskettu binomijakaumaan perustuvat eksaktit 95 %:n luottamusvälit.
Taustamuuttujat, joiden mukaisissa ryhmissä tulokset esitetään
  • Sukupuoli
  • Ikä (1.lk:n ja 5.lk:n oppilaat)
  • Äidin koulutustaso (itse ilmoitettu koulutus, luokat: alempi: enintään ammatillinen koulutus, ylempi: vähintään opistotason koulutus)
  • Alue: 10 terveyskeskuksen pilotti-aineisto (Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Vihti, Salon seudun terveyskeskus, Sodankylä, Mikkeli, Sastamalan terveyskeskuskuntayhtymä ja Keski-Karjalan terveyskeskuskuntayhtymä) ja erillisotokset: Kainuun maakunta ja Turun kaupunki
Viitteet
  • LATE -perusraportti:
    Mäki P, Hakulinen-Viitanen T, Kaikkonen R, Koponen P, Ovaskainen M-L, Sippola R, Virtanen S, Laatikainen T ja LATE -työryhmä. Lasten terveys. LATE -tutkimuksen perustulokset lasten kasvusta, kehityksestä, terveydestä, terveystottumuksista ja kasvuympäristöstä. Raportti 2/2010. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
  • LATE -terveyseroraportti:
    Kaikkonen R, Mäki P, Hakulinen-Viitanen T, Markkula J, Wikström K, Ovaskainen M-L, Virtanen S, Laatikainen T (toim.). Lasten ja lapsiperheiden terveys- ja hyvinvointierot. Raportti 16/2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Tietoaineisto
  • "Lasten ja nuorten terveysseurannan -tutkimusaineisto LATE"
    LATE-tutkimusaineisto kattaa eri puolilta Suomea kerätyn pilottitutkimuksen (10 terveyskeskusta) ja erillisotokset Kainuun maakunnasta ja Turusta. Tutkimusaineisto on kerätty vuosien 2007-2009 aikana.
  • Raportti LATE -hankkeen toteuttamisesta:
    Mäki P, Laatikainen T, Koponen P, Hakulinen-Viitanen T, LATE-työryhmä. 2008. Lasten ja nuorten terveysseurannan kehittäminen. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja. B 28/2008.
Tiedon saatavuus, luotettavuus, ajallinen kattavuus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttama lasten terveysseurantatutkimus lastenneuvoloiden ja kouluterveydenhuollon määräaikaisissa terveystarkastuksissa.
 
Kohderyhminä olivat kaikki tutkimuksen aikana terveystarkastukseen tulevat ½, 1-, 3- ja 5-vuotiaat sekä 1.lk:n, 5.lk:n ja 8. (tai 9.lk:n) oppilaat. Tiedonkeruu toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena.
 
Pilottitutkimus (N=1541) toteutettiin 10 terveyskeskuksessa eri puolella Suomea. Tutkimus sisälsi terveydenhoitajan suorittaman lapsen terveystarkastuksen, kyselylomakkeet lasten huoltajille sekä kyselylomakkeen 8. - 9. luokkalaisille.
 
Erillisotokset Kainuun maakunnasta (N=2473) ja Turusta (N=2496) sisältävät muuten vastaavat tiedot kuin pilottitutkimuksessa, mutta terveydenhoitajan suorittamassa terveystarkastuksessa kerättiin vain valikoidut keskeisimmät lapsen terveyttä ja hyvinvointia koskevat tiedot.
 
Osallistumisprosentti vaihteli ikäryhmittäin koko väestöä edustavan pilottitutkimuksen osalta 91-92 % lastenneuvolassa ja 56-84 % kouluterveydenhuollossa. Kainuun maakunnan ja Turun erillisotosten osallistumisaktiivisuus oli Kainuun lastenneuvoloissa 82-91 % ja Turun lastenneuvoloissa 73-81 % sekä Kainuun kouluterveydenhuollossa 65-84 % ja Turun kouluterveydenhuollossa 78-88 %.
Päivitetty 2010-05-25
Yhteystiedot LATE-työryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Tietoaineiston yhteystiedot Ylilääkäri Tiina Laatikainen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Asiantuntija Päivi Mäki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Projektipäällikkö Risto Kaikkonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sähköposti etunimi.sukunimi@thl.fi
Lisätiedot www.thl.fi/lastenterveysseuranta